ELÄMÄÄ GEENIVIRHEEN KANSSA

Muutama vuosi sitten olin ystävän luona Hämeenlinnassa ja heräsin siihen että mun toisesta silmästä oli lähtenyt osittain näkökenttä. Ensimmäinen ajatus oli että mulle on tulossa migreeni ja ajattelin sen menevän ohi nopeasti. Olin lähdössä sinäpäivänä vielä Helsinkiin töihin iltavuoroon, joten ajattelin ottaa särkylääkkeen ja päikkärit ja sitten suuntaa töihin. 

Heräsin pari tuntia myöhemmin päikkäreiltä ja tumma valopilkku oli edelleen silmässä. Päätä ei missään kohtaa särkenyt ja nyt näkökentän hämärtyminen alkoi todella ärsyttämään. Se oli todella epämukava fiilis. Mulla oli puoli tuntia aikaa ennen bussin lähtemistä Helsinkiin ja ystävän patistuksesta kävin nopeasti tarkistuttamassa silmän Instrumentariumilla. Silmäoptikko tutki mun silmät ja sattumoisin sinä päivänä myös silmälääkäri oli juuri tullut myös paikalle. Silmälääkäri huomasi heti että silmässä on jotain poikkeavaa ja kirjoittikin mulle lähetteen samalle päivälle Hyksin silmä-ja korva sairaalaan. Mä en ollut aikaisemmin stressannut asiasta, koska ajattelin että se ei voi olla mitään vakavaa. Lähetteen saatua mun ajatukset kuitenkin alkoivat harhailemaan ja aloin pelkäämään että mun näkö jäisi näin pysyvästi. 

Matka Hämeenlinnasta Helsinkiin ei oo koskaan tuntunut niin pitkältä kuin sinä päivänä. Mun veli oli onneksi mun mukana ja jouduttiin aika kauan myös odottamaan ennen kuin pääsin lääkärille. Ensimmäisenä multa otettiin näkötestit ja mun vasemman silmän näkö oli todella todella huono. Tässä vaiheessa aloin oikeasti vasta ymmärtämään että tilanne on pahempi kuin olin aamulla ajatellut, koska näkökenttä ei ollut aamusta vieläkään palautunut. Mun silmiä tutkittiin ensimmäisenä lääkärikäynti päivänä paljon. Sain saman diagnoosin kuin instrulla; silmässä on jotain poikkeavaa, mutta vielä ei osattu tarkemmin sanoa mitä. Multa otettiin vielä paljon laboratoriokokeita ja mut lähetettiin samana iltana kotiin. 

Seuraavana päivänä sain puhelun ja tiesin sen olevan silmäsairaalasta. Mua jännitti vastata ja pelkäsin minkälaisia uutisia sieltä saan. Mitään poikkeavaa ei kuitenkaan ollut laboratorio tuloksista löytynyt, joten mut kutsuttiin vielä jatkotutkimuksiin. Istuin lääkärin vastaanotolle ja lääkäri pyysi mua piirtämään paperille sen kohdan ja kuvion millä kohdalla en näe mun silmällä. Sanomatta oikeastaan mitään, heti tän jälkeen lääkäri lähetti mut pään-MRI kuvaukseen. Tää oli ehdottomasti pelottavin hetki, koska takana on niin paljon epätietoisuutta ja automaattisesti omat ajatukset menevät kaikista pahimpaan mahdolliseen diagnoosiin. Se oli henkisesti tosi rankka päivä.

Kaiken kaikkiaan mua tutkittiin kolme päivää ja viimeisenä päivänä selvisi syy miksi mun toisen silmän näkökenttä oli huono. Mun silmästä löydettiin verisuonitukos. Lääkärin sanojen mukaan oli onni onnettomuudessa että tukos oli pieni ja olisi voinnut tulla minne vaan. Mulla todettiin olevan verenhyytymisen geenivirhe. Mä olin todella helpottunut kun mä vihdoin sain vastauksia, mutta olin myös tottakai edelleen huolissani miten mun näkö palautuu ja tottakai se oli pelottava ajatus että miten niin nuorelle voi muka tulla verisuonitukos.

Syitä tukokselle oli varmasti monia. Olin vuosi sitten lopettanut taitoluistelun ja oikeastaan urheilun kokonaan ja tähän aikaan söin opiskelijan budjetilla ja todella epäterveellisesti. Olin myös syönyt e-pillereitä jo jonkin aikaa ja ne myös lisäävät verisuonitukoksen riskiä. Lääkäri kielsi multa heti estrogeenipillerit ja mä itse myös uskon että ne ei ole hyväksi oli sitten geenivirhettä tai ei. Uskon että tukos oli näiden kaikkien summa. 

Vaikka tällä hetkellä tiedostan, että mulla on riski saada tukos joskus uudestaan niin oon kuitenkin kiitollinen siitä että pystyn varmasti ainakin tällä hetkellä omilla valinnoilla vaikuttamaan ja ennaltaehkäisemään sitä. Liikun paljon ja haluan syödä terveellisesti, mutta myös nauttia herkuista sillon tällön. Mulla on mun geenivirheeseen tällä hetkellä ja luultavasti loppuelämän lääkitys, jolla tukoksien riski voidaan minimoida ja lääkityksen aloitettua myös näkö silmästä palasi onneksi ennalleen kun tukos saatiin niiden avulla pois. Lääkkeet tottakai muistuttaa mua jokapäivä asiasta, mutta en halua kuitenkaan stressata siitä liikaa, koska stressi on kuitenkin se kaikista pahin myrkky elimistölle. Oikeastaan muuten geenivirhe ei mun arkea häiritse, ainoastaan lääkityksen takia mulle tulee mustelmia todella helposti, mutta se on taas tosi pieni haitta kun muuten saan geenivirheen kanssa elää normaalia ja tervettä elämää. 

Silloin kun tukos ilmestyi epäterveelliset elämäntavat ei näkynyt musta mitenkään ulospäin ja tyhmänä ajattelin että verisuonitukokset voisi tulla vain vanhoille tai ylipainoisille ihmisille. Tän kokemuksen jälkeen huomasin kuitenkin hyvin äkkiä, että se mikä näkyy ulospäin ei todellakaan kerro koko totuutta mitä kropassa tapahtuu. Välillä sitä joutuu oppimaan asioita kantapään kautta, mutta ehkä mun tarinalla pystyn olla esimerkki ja jakamaan kehopositiivisia ajatuksia myös muille ja kannustamaan ihan jokaista huolehtimaan omasta terveydestä. Ennen itse esimerkiksi syyllistyin siihen että ihailin laihaa vartaloa, mutta nykyään ajatusmaailma on muuttunut todella paljon ja nykyään ihailen tervettä vartaloa näytti vaaka mitä lukua tahansa. Älkää tuijottako vaakaa tai eläkö "sit kun"- elämää. Pieni ylipaino terveellisten elämäntapojen kanssa on miljoona kertaa parempi kuin laiha kroppa epäterveellisillä elämäntavoilla. Ulkoinen olemus on ehdottomasti toissijainen juttu ja kaikista tärkein asia on se miten mieli ja keho oikeasti toimii. Pitäkää omasta kehosta huolta ja vaalikaa omaa terveyttä pienillä teoilla joka päivä. Antakaa aikaa itselle ja löytäkää sellainen tasapaino työn, treenin ja vapaa-ajan kanssa että teillä on hyvä ja energinen olo. 

Kuva: Pasi Liesimaa/ Iltalehti  Vaatteet: Biancaneve    Hiukset: Jesse Rasinmäki   Meikki: Kria Janhonen

Kuva: Pasi Liesimaa/ Iltalehti

Vaatteet: Biancaneve    Hiukset: Jesse Rasinmäki   Meikki: Kria Janhonen

 

Tässä iltalehden jutussa kerron vielä videolla tarinan mun geenivirheestä. Kannattaa käydä katsomassa myös tämä. Tässä suora linkki juttuun.

Kuva: Pasi Liesimaa/ Iltalehti  Hiukset: Jesse Rasinmäki  Meikki: Kria Janhonen   Stylisti: Hani

Kuva: Pasi Liesimaa/ Iltalehti

Hiukset: Jesse Rasinmäki  Meikki: Kria Janhonen   Stylisti: Hani