ULKONÄKÖ EDELLÄ

Etsin arkistojen kätköistä mun vanhoja taitoluistelu kuvia, koska hetki sitten pyörineet taitoluistelun EM-kisat sai mut muistelemaan omia luistelu vuosia ja halusin fiilistellä ja palata kuvien kautta omiin kilpailuihin. Selaillessani vanhalta koneelta kuvia mä löysin myös kansion jossa oli mun entisen puhelimen sisältö, siellä oli kuvia johon mä en oo vuosiin törmännyt ja jokseenkin vähän myös huolestuin näkemästä sisällöstä.

Tää aihe mistä seuraavaksi kirjoitan herättää puoleen ja toiseen vahvoja fiiliksiä. Puhutaan siis vähän ulkonäkökeskeisestä treenaamisesta. Tästä aiheesta vedetään helposti herne nenään ja kielletään totuus, koska välttämättä ei itse edes tiedosta ajautuneensa tähän, vähän niinkuin mulle itsellenikin kävi.

Hypätään kuitenkin alkuun mun lapsuuteen, koska se on vahva linkki tähän aiheeseen. Mä oon oikeestaan kiitollinen siitä että mun lapsuudessa puhelimet ja tietokoneet ei ollut isossa roolissa. Tekemisen puutteeseen me leikittiin ja liikuttiin paljon ulkona, pelailtiin ulkopelejä ja käytiin harrastuksissa aina kun oli mahdollista. Harrastukset oli päivän paras hetki ja jos omia treenejä ei ollut niin sillon oli kiva käydä katsomassa veljen jääkiekko treenejä. Kaikki urheileminen tapahtui mun lapsuudesta omasta tahdosta ja koskaan meitä ei tarvinnut pakottaa treeneihin. Mä olen siis oppinut lapsuudesta siihen että harrastin paljon koska se on kivaa enkä koska on "pakko tehdä jotain". 

Taitoluistelusta tuli jossain vaiheessa todella iso osa mun arkea. Koulun jälkeen treenasin joka päivä ja vietin monta tuntia hallilla. Halusin kehittyä ja taitoluistelussa treenattiin kovaa ja tavoitteellisesti. Tavoite oli pärjätä kilpailuissa ja oppia uusia hyppyjä ja piruetteja. Luistelussa motivoi juuri se että onnistuit ensimmäistä kertaa uudessa hypyssä ja huomasit itse oman kehityksen. Taitoluistelun jouduin lopettamaan kuitenkin pari kymppisenä ja se jätti todella ison loven mun arkeen. Mä en oikein saannut muista harrastuksista sellasta samanlaista fiilistä ja en löytänyt sitä samaa paloa oikeastaan muihin lajeihin. Ajaudun sali treenaamisen pariin koska huomasin että tekemättömyyskään ei tuntunut hyvältä ja sali treenaaminen istui hyvin kiireiseen arkeen.

Treenasin pitkään salilla ylläpitääkseni sitä pohjaa ja sitä kuntoa mitä olin 16-vuoden taitoluistelu treeneillä rakentanut. Salilla treenaaminen oli kivaa, mutta jossain vaiheessa huomasin tylsistyvän ja treenaaminen salilla alkoi tuntumaan vähän puuduttavalta. Ajattelin tässä vaiheessa että pistän isomman vaihteen silmään ja nostan treeni kertoja ja treeni intensiteettiä salilla, jotta voisin huomata nopeammin kehityksen. Tavoitteena oli parantaa kuntoa ja kasvattaa lihasmassaa. Ihan järkevät tavoitteet, eikö vaan?

Treenasin salilla noin kuusi kertaa viikossa ja samalla aloin tarkkailla ruokavaliota ja kiinnostuin puhtaasta ravinnosta. Kunto ja kropan ulkonäkö alkoi muuttua vauhdilla ja sehän tuntui kivalta kun vihdoin pääsi näkemään omin silmin tuloksia. Siihenhän olin taitoluistelussakin koukuttunut, huomasin itse itsessäni kehityksen joka motivoi treenaamaan aina uudestaan ja kovemmin. Kroppaan alkoi tarttua nopeasti lihasta ja huomasin että sali treenistä oli tullut uusi intohimoni ja halusin treenata yhä useammin ja kauemmin. Puhelimeen alkoi ilmestyä paljon kunto kuvia ja minusta oli kiva seurata kuukausittain kehitystä. Tää on ollut just se hetki missä on menty vähän väärälle polulle. Näihin aikoihin olin myös ensimmäisen kerran mukana Miss Helsinki kilpailussa  ja tämän jälkeen osallistuin myös fitnessmalli kilpailuun vuonna 2015. Nämä kaksi kilpailua ruokki halua näyttää sporttiselta ja treenatulta. 

IMG_1165.jpg

Mulla oli oma halu kehittyä, valmentajilta saatu tietotaito siitä miten syödä monipuolisesti ja puhtaasti ja miten treenata oikein ja tehokkaasti, joten mikä tässä voisi mennä pieleen?

Treenaamisesta ja ruokavaliosta tuli mun arkipäivää. Treenejä ei jätetty väliin ellei ollut aivan pakko ja mä en enään käynyt kavereiden kanssa ulkona, koska tärkeämpää oli saada hyvä ja energinen treeni tehtyä seuraavana aamuna. Ruoka ohjeiden ohi ei syöty ja jos ei ollut muuta vaihtoehtoa niin lämmitin mikrossa pakaste kasvikset ja ostin kalkkuna paketin kylkeen. Niin tarkkaan ja tunnollisesti mä halusin noudattaa mulle annettuja ohjeita. Mun mielestä kaikki meni suunnitelmien ja ohjeiden mukaan ja joka päivä mentiin täysillä ja motivoituneena salille. Ja kun alussa kerroin niin mä oon lapsuudesta oppinut siihen että kun on itsellä halu ja motivaatio treenata niin ollaan oikeilla jäljillä. Mä vakuutin itseni siitä että tämä on se mun juttu, taitoluistelusta jäänyt lovi oli paikattu kun sain uuden tavoitteellisen harrastuksen!

IMG_1859 2.jpg

Tähän aikaan fitnessmalli kilpailu oli jo käyty ja pari kuukautta kilpailun jälkeen tulin kipeäksi niin että en pystynyt pariin viikkoon urheilla ollenkaan. Selailin kuumeessa puhelimen kuvia ja kattelin mun skarppeja vatsalihas kuvia ja harmittelin kuinka kovasti halusin treenaamaan. Kuumeilu jatkui loppujen lopuksi yli kuukauden verran ja jouduin tekemään treenejä aika puoli teholla ja myös mun motivaatio vähän lopahti tässä vaiheessa. 

Vasta nyt mä pysähdyin vähän pohtimaan motivaation määritelmää. Mä olin menny kun höyryjuna eteenpäin eikä mun ollut koskaan tarvinnut kyseenalaistaa sitä ettenkö mä olisi ollut motivoitunut. Mä en vaan aikaisemmin ollut ehkä miettinyt että mikä suurimmaksi osaksi oli mun motivaation lähde. Kipeenä ollessa ja treenaamattomuuden seurauksena mun kroppa muuttui pehmeämmäksi ja voimaa lähti myös. Mä huomasin että mulle oli tullut tosi tärkeäksi se miltä mun kropan pitäisi näyttää ja huomasin että sain treeneihin enemmän motivaatiota siitä kun huomasin itsessäni ulkoisen kehityksen. Jälkeenpäin kun katsoin mun vuoden takaista matkaa niin huomasin miten olin treenannut hyvin paljon ulkonäkö edellä. Puhelimen vatsalihas poseeraukset jo kertoo tästä oman tarinansa. Mä olin aloittanut sali treenaamisen siksi että halusin kehittyä ja ylläpitää mun kuntoa, mutta päädyinkin treenaamaan ulkonäkö edellä. 

IMG_1769 2.jpg
IMG_0803 2.jpg

Mä päätin olla jonkun aikaa kokonaan pois salilta koska mua rupes ärsyttämään todella oma ajatusmaailma ja ulkonäkökeskeisyys. Mä päätin että meen seuraavan kerran salille kun mulla on jokin muu syy kuin vatsalihasten näkyminen. Loppujen lopuksi mä olin jopa yli puoli vuotta pois salitreeneistä. Silloisella salilla kanssa treenaajat myös huomasi mun poissaolon ja kun palasin puolen vuoden päästä salille vähän "pehmeämpänä" niin sain erilaista kommenttia mitä ehkä olin edes odottanut "näytät todella hyvältä" " näytät freshiltä" ja "näytät nuoremmalta"! 

Paljon on ajatusmaailma muuttunut nyt viime vuosien aikana. Mä oon tälläkin hetkellä todella hyvässä kunnossa, mutta en todellakaan stressaa syömisestä tai vatsapalikoista. Elämä on oikeesti paljon siistimpää kun oppii olemaa sujut oman kropan kanssa ja löytämään sen fiiliksen kun ei halua muuttaa yhtään osaa omasta kehosta. Mä rakastan herkkuja ja tykkään myös treenata ja oon onnellinen että oon nyt löytänyt elämään tasapainon. Mä voin herkutella vaikka joka päivä jos mieli tekee ja treenata just sillon kun hyvältä tuntuu, se ei oo niin vakavaa. Mä oon löytäny sellasen rytmin joka sopii just mulle ja oon oppinut kuuntelemaan mun kehoa. Voitin Miss Helsinki kilpailussa myös Perfect body-palkinnon ja se oli mulle itselle osoitus siitä että perfect body on yhtä kuin onnellinen kroppa. Kiertueella ja treeneissä tottakai annoin parhaan panoksen, mutta mä en stressannut siitä jos joskus en kerennyt salille ja mielummin söin yhden huonon aterian kun jätin aterian kokonaan välistä. Mä en mennyt vatsapalikat edellä vaan keskityin koko matkan ajan tärkeämpiin asioihin; omaan hyvinvointiin, terveyteen ja jaksamiseen, uusiin tuttavuuksiin ja läheisiin ihmisiin. Mun valmentajat Jari Sorsa ja Heidi Sorsa huomasi tämän ja palkitsi mun kokonaisvaltaisen kehityksen.

Nauttikaa elämästä ja älkää stressatko turhaan ulkonäöstä, se ei tee onnelliseksi! 

Janna-Juulia/ Misshelsinki 2018